Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Vertaistuki

Toimintamme keskiössä on vertaistuki. Jeesaamme ystäviä ylämäessä kukin omien voimavarojemme mukaan. Teemme retkiä ja pidämme virkistyspäiviä. Kun huolehdimme itsestämme, jaksamme toimia tukena myös muille.

Ympäristötyö

Katujen, kujien ja puistojen siisteys on meille tärkeää. Käyttövälineet kuuluu keräysastiaan, ei maahan! Keräämme käytettyjä neuloja ja ruiskuja ulkoalueilta erikseen sovittuina ajankohtina.

Saattoapu

Lähdemme mukaan asiointikäynneille erilaisiin palveluihin silloin, kun asiointi yksin tuntuu mahdottomalta. Emme hyväksy huumeita käyttävien ihmisten huonoa kohtelua missään palveluissa!

C-hepatiitti-infot

Pidämme C-hepatiittikoulutuksia, jotta yhä harvempi meistä sairastuisi C-hepatiittiin. Tällä  hetkellä noin 75 % meistä on saanut kroonisen C-hepatiitin. C-hepatiitti on hoidettavissa oleva sairaus. Oikeus hoitoon kuuluu kaikille!

Vaikuttamistyö

"Ei puhetta meistä ilman meitä!" Haluamme olla mukana vaikuttamassa asioihimme yhdessä ammattilaisten kanssa. Toimimme suomalaisten huumeidenkäyttäjien äänitorvena erilaisissa asiantuntijaryhmissä.

Kokoukset

Suunnittelemme toimintaamme yhteisissä kokouksissa. Kokoukset pidetään osoitteessa Näkinkuja 4 (Hakaniemi), 00530 Helsinki. Kokousajat saa yhdistyksemme puheenjohtajalta puhelimitse.